Asennevamma

Kuinkakohan moni potee sellaisesta ikävästä sairaudesta kuin asennevamma? Sen hoitoon ei vielä ole saatavilla tehokasta lääkettä, mutta ammattiauttajan apuun voi turvautua. Asennevamma oppilaan taholta on asia, josta en edes viitsi puhua - se kun katoaa pienemmillä vuosien saatossa. Opettajilla sen sijaan vammaa esiintyy, harvalla onneksi tosin. Millainen on opettaja, jolla on asennevamma oppilaisiin? Kuinka saavuttaa hyviä oppimistuloksia asennevamman kanssa.

Vastaus on: ei voi. Jos vammasi on sen kaltainen, että leimaat lapsen sen perusteella, mitä olet hänestä kuullut tai mitä lyhyellä aikavälillä havainnut, niin lapsen käytös tuskin muuttuukaan koskaan. Miksi? Koska olet koko ajan muistuttamassa häntä siitä, kuinka huono hän jossain on. Jos asennoidut lapseen negatiivisesti, käytös jää sen mukaisesti. Anna edes mahdollisuus hänen näyttää pystyvänsä myös muuhun. Kannusta ja kiinnitä huomiota oppilaan hyviin puoliin.

Olen puhunut. Ugh.

Urakkatunnit

Tänään kokeilimme tämän ryhmän kanssa ensimmäistä kertaa urakkatunteja (2x oppituntia putkeen, eli pienellä aloitettiin). Ohjelmassa oli kuvaamataidon töiden loppuun saamista ja matematiikan kertausta. Tehtävät sai suorittaa haluamassaan järjestyksessä omaa tahtia, kunhan työt tuli tehtyä. Kotitehtävät oli myös merkattu etukäteen.

Alku tuntui hämäävältä, mutta selvästi olivat tehneet vastaavanlaista jo aiemminkin. Tunti sujui mukavissa tunnelmissa, vaikka jotkin oppilaat näkevät urakkatyössä olevan vapauden hyvänä sauman kaikelle muulle toiminnalle kuin opiskelulle. Sen jälkeen kun nämä tyypit saa opiskelemaan, on kaikki hyvin.

Tuntien jälkeen tehtiin peukkuarvioinnit siitä, kuinka tunnit olivat onnistuneet. Päälle puolet arvioivat työskennelleensä hyvin, kun taas loput arvioivat työskentelynsä olevan huonoa tai vaihtelevaa. Sen sijaan kaikki oppilaat olivat sitä mieltä, että juuri tämän tyyppiset tunnit ovat kivoja. Tällaisia siis lisää! Seuraavaksi toteutetaankin jokin pidempi urakkajakso, kuten yhden päivän tai yhden oppiaineen tunnit koko viikon ajan omaan tahtiin edeten.

Säännöllisesti tapahtuva toiminta

Viime vuonna huomasin hyvin sen, kuinka oppilaita jopa rauhoittaa säännöllisesti tapahtuva toiminta luokassa. Kyseessä voi olla rutiiniksi muodostunut aamujumppa, tietty toimintakaava läksyjen tarkastamisessa tmv. Kaikki nämä luovat turvallisuudentunnetta lapselle. Muutos ja liika spontanius sen sijaan on lapselle epämiellyttävää - vaikkakin joskus varmasti myös ihan mieluisaa saada vaihtelua arkeen.

Esimerkki. Edellisen ryhmäni kanssa teimme suurimman osan vuotta käsialaharjoituksia äidinkielen tunneilla milloin sattuu. Sitten keväällä keksin järkevää käyttöä päivän lopussa olleille kahdelle äidinkielen tunneille. Torstain ja perjantain äidinkielen tunnit olivat sen jälkeen puhtaasti käsialatunteja. Etenimme aina yhden aukeaman kerrallaan ja kotitehtäväksi tuli seuraava 1 sivu + ne, mitä ei saanut tunnilla tehtyä. Toki tässä eriyteettiin kotitehtävien määrässä hitaimmilla lapsilla. Jos aukeaman sai tehtyä, sai mennä koko loppuajaksi tietokoneelle jatkamaan animaatioprojektia. Tunneista tuli sekä minulle että oppilaille mieluisimpia koko viikossa. Oppilaat tiesivät tasan tarkkaan, miten tunti etenee ja mitä heiltä odotetaan. Tuntien alkaessa suurin osa oli jo kaivanut kirjansa esiin ja aloittanut kappaleen tekemistä. Voisin kertoa tästä niin paljon, mutta se ei ollut postaukseni varsinainen pointti.

Pointti oli se, että kuinka saisin samanlaista tunnelmaa tämän vuoden lukujärjestykseen? Mitkä olisivat kivoja 'teematunteja', joita juuri tämä ryhmä tarvitsisi? Vaihtoehtoja olisi monta: draamatunti, tunnetaitotunti, tietotekniikkatunti, pelillinen matematiikka, ulkoilutunti, ryhmäyttämistunti... katsotaan!

Blogista

Blogin tarkoituksena on laittaa ylös kaikenlaisia oivalluksia, joita 2. työvuoteni aikana koen alakoulumaailmassa. 1. vuoden aikana blogin pitäminen olisi varmasti ollut myös lukijoille mielenkiintoisampaa, mutta ei tullut silloin mieleen. Kyllä tänäkin vuonna tulee varmasti monenlaisia ajatuksia joista on ehkä jollekulle hyötyä, vaikka ehkäpä tämä blogi onkin enemmän muistikirjan tapainen itselle. ;)

1. vuosi vs 2. vuosi

Viime vuonna tähän aikaan olin intoa täynnä enkä tiennyt, mitä lukuvuosi tuo tullessaan. Ja tarkoitan tuota ihan kirjaimellisesti että en tiennyt, sillä en ollut aikaisemmin ollut kokonaista lukuvuotta missään koulussa. Olin pihalla siitä, mitä kaikkea minun pitäisi suunnitella, millä tahdilla edetä ja kuinka olla lasten kanssa.

Tänä vuonna asetelma on toinen: olen jo selaillut kalenteria ja merkkaillut erinäisiä tapahtumia tai tärkeitä päivämääriä, jotka tulee muistaa huomioida opetuksessa ja missä vaiheessa niiden toteuttaminen aloitetaan. Olen tehnyt koko lukuvuodeksi alustavat suunnitelmat kunkin oppiaineen etenemisestä (asia, johon viime vuonna en kyennyt kuin vasta alkutalvesta). Olen myös jo tutustunut oppilaiden papereihin (mm. erityisen tuen päätökset). Viime vuonna pääsin tähän vaiheeseen n. joulukuun tienoilla (!), vaikka joitakin tietoja olin hitusen jo selaillutkin.

Summa summarum: tekemistä tänä vuonna on vähemmän, koska kokemusta lukuvuoden kulusta on enemmän, koulu on jo tuttu ja osa oppimateriaaleista ovat hienosti kierrätettävissä tälle vuodelle.